Hei helmikuuta

Kiireistä loppuvuotta seuraa kiireinen alkuvuosi. Promolevyn kappaleethan olivat vähän keskitempoisia, joten viikonloppuna ja tänään on nauhoitettu pohjat pariin vähän ripeämpään ralliin. Valmista tulee perinteiseen tapaan viimeistään ennen joulua.

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2009/02/hei-helmikuuta/

Levyt tuli ja meni

Pino promolevyjä

Jouluksi ei ihan ehtinyt, mutta syntymäpäiväksi sentään. Vaivaisen parinkymmenen “viimeisen” korjauksen jälkeen päästiin siihen tilanteeseen että matkahuolto toi kaksi sataa kaunokaista kompaktia cd-levyä. Suuri osa on jo lähtenyt promojakeluun, mutta ei ihan kaikki, ja bändin tyypeiltä ja ennen pitkää vääjäämättömästi koittavilta keikoilta niitä saanee itselleen hankkia. Ja lisää painetaan jos ehtii ja tarvii ennen seuraavan tekeleen valmistumista.

Asiaa juhlistamaan on Myspaceen putkahtanut levyltä toinenkin ralli, Silent Sound.

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2009/01/levyt-tuli-ja-meni/

Ääniä MunAvaruudessa

Joopa joo. Vaikka voisin taas tunnin aherruksen perusteella keksiä montakin syytä miksei, niin jostain syystä kuitenkin kaikki on siellä, ja nyt mekin. Tarjolla myös ennakkopala levyltä.

http://myspace.com/greenrosefaire

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2009/01/aania-munavaruudessa/

Hyvää vuotta!

Hyvää joulua (joka meni jo) sekä uutta vuotta (joka myöskin meni) ja näin ajan tasalla ollaksemme myöskin oikein onnellista loppiaista!

Paljon hehkutettu promolevy alkaa olla viime silausta vailla kun viikonloppuna urakoitiin kansiin lukuisat “viimeiset” korjaukset. Loistavan kansikuvan tehneen Vablon kädenjälkeä alkaa hieman näkyä jo näillä sivuillakin. Levyn julkaisun aikaan tapahtunee hieman muitakin muutoksia…

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2009/01/hyvaa-vuotta/

(Koti)studiopäiväkirja, osa 2

Onko se lintu? Onko se lentokone? Ei, vaan se on seurueemme uusi bardi Jukka-Pekka Hirsimäki, tuo Lemuria-yhtyeestäkin tuttu kielisoitinakrobaatti.

Kitaristin löydyttyä promolevyn äänitykset alkavat olla yhtä kitarointisessiota vaille valmiita, eikä miksaukseen ja jälkituotantoonkaan ajateltu käyttää viikkokausia. Ensipainos on luokkaa 100 josta suurin osa menee promo- ja omaan käyttöön, mutta biisit julkaistaneen suuren maailman tyyliin myös MySpacessa.

Biisilista on:

  1. Silent Sound (2’38)
  2. Greenrose’s Faire (2’49)
  3. Raindrops (4’05)

Lopuksi vielä kaikkien kolmen lukijamme iloksi raakamiksattu näyte levyn nimibiisistä, jossa kuullaan myös Jupen oktaavimandoliinia.

Greenrose’s Faire (sample): (poistettu)

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2008/11/kotistudiopaivakirja-osa-2/

Kehitys kehittyy

Edelleen on täysi meno päällä, viime viikonloppuna nauhoiteltiin viimein syntikat sisään. Korjattavien/äänitettävien asioiden lista lyhenee vauhdilla ja nyt on minun laskujen mukaan enää neljä äänityssessiota jäljellä ja sitten kiekko on valmis. Istunto per viikko tarkoittaisi siis että hyvinkin ennen joulua on valmista? Kansitaiteilijakin on kiinnitettynä ja työskentelee oman tiukan määräaikansa puitteissa eli mikään ei voi mennä enää pieleen.

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2008/10/kehitys-kehittyy/

(suomi) Kolmas kitaristi toden sanoo?

Olemme taas kitaroijaa vailla. Niin mahtava kuin Ismo onkin ihmisenä ja muusikkona, niin ikävä kyllä askelmerkit eivät loppujen lopuksi osuneet aivan kohdilleen.

Äänitysrintamalla edelleen tapahtuu viikoittain sellaista vauhtia että julkiseen kuunteluun kelpaavaa tavaraa  voisi luvata jo ennen joulua. (ja voipi olla että kyseessä on jopa tämän vuoden joulu)

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2008/10/kolmas-kitaristi-toden-sanoo/

Syyskuu

kynttilöitä

Sateinen ja muutenkin epäkuivahko syyskyy alkaa olla voiton puolella. Toisin kuin aiemmin uutisoimme, kukaan ei menekään minnekään, mikä osaltaan helpottaa levytysaikataulua ja säännöllistä treenaamista.

Promonauhasta enemmän sitten kun on sen aika, sillä välin pidetään tuntosarvet ilmassa viulistien tai huilu-pilli-torvi-revittelijöiden varalta…

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2008/09/syyskuu/

Tulijoita ja menijöitä

Lienee korkea aika esitellä uudet mainiot miekkosemme. Tuhansien ehdokkaiden joukosta kitaran varteen pääsi Ismo Jokinen. Ismon työkalu on nylonkielinen kitara, josta toivottavasti saadaan vähän lämpimämmät kimurat kuin demoilla tällä hetkellä. Urkupuolta ryhtyy hoitamaan Petri Hannuksela, niin valkoisten kuin mustienkin koskettimien suvereeni hallitsija.

Vastoinkäymis-osastolta kuuluu sellaista, että työt vievät laulajattaremme Merituulian ulkomaille pariksi kuukaudeksi. Bändin osalta syksy kyllä varmasti saadaan kulumaan treenatessa ja pohjia nauhoittaessa.

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2008/08/tulijoita-ja-menijoita/

Koesoittoja

kitaran kuva

Kesälomat loppuvat mutta koesoitot jatkuvat, ja kohta puoliin on varmaan koko futisjoukkue kasassa. Tänään tuplattiin vanhat ennätykset kun koesoitossa oli kaksi herraa samaan aikaan koittamassa kitaraa ja koskettimia. Toinen etukäteen mainitsi biisejä kuunnellessa heiluneensa “kuin muinainen pakana ikään.” Soittelut sujuivatkin myös treenikellarin helteessä lähes yhtä railakkaasti.

Kitaravelhon ja syntikkasankarin osiin on siis nyt tiukka varaus ja tulee vielä sekin päivä jona allekirjoittanutkin pääsee treeneissä irti kitarasta ja takaisin basson varteen.

Asiasta toiseen, ensi viikolla on Tampereen flamencoviikko, jossa tiistain “kotimaan katsauksessa” soittaa muun muassa oululainen La Pandilla. (vink vink)

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2008/07/koesoittoja/

Load more