Tervetuloa Hanna!

Iloiten ilmoitamme että joukkoomme on liittynyt Hanna Heinonen viuluineen. Tällä joukkiolla ensimmäinen esiintymisemme onkin jo ihan kohta Kemiönsaarella Saaristolaismarkkinoilla 13.9. Nähdään siellä!

kuva: Pauli Borodulin

kuva: Pauli Borodulin

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon se, että vuosia sitten yhtyeen aamuhämärissä kävimme kerran katsomassa keikkaa jossa oli niin hyvä viulisti että illan aikana päätimme että meidänkin bändissä joskus täytyy olla sellainen. Bändi oli Lemuria ja viulisti lavalla oli Hanna, ja tämä on taas hyvä osoitus siitä kuinka asiat järjestyvät joskus mielenkiintoisilla tavoilla.

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2014/09/tervetuloa-hanna/

Markkinaterveiset

Huh mikä viikonloppu taas Hämeen keskiaikamarkkinoilla! Neljä hienoa keikkaa takana, siitä iso kiitos aivan uskomattomalle yleisölle! Kiitokset myös muille musikanteille, kojuamme pystyssä pitäneille ihanille myyjättärillemme (unohtamatta Räikän legendaarista ihmispyramidia), ääni- ja valotekniikan taitureille, ja erityisesti järjestäjille jotka taas puskivat pystyyn entistäkin isommat ja upeammat markkinat!

Keikkaguru ehti jo kirjoittaa arvionkin keikasta.

Photo: Pauli Borodulin

Photo: Pauli Borodulin

Hienosta tunnelmasta huolimatta silmäkulmia vähän kostutti se tieto että sunnuntaina Anni kiipesi tältä erää viimeisen kerran kanssamme lavalle. Haluamme tässä kiittää vielä Annia näistä hienoista keikoista. Uskomaton puolitoista vuotta takana! Menestystä tulevaan!

Muutama muukin pitkään salassa pidetty uutinen taisi jo markkinoilla lipsahtaa julki, mutta niistä lähiviikkoina vielä lisää.

Seuraavaksi Greenrose Faire suuntaa uuden mysteeriviulistin kanssa Kemiön saarelle missä markkinoidaan kahden keikan verran lauantaina 13.9. Jos sinulla ja läheisillä ei ole sen kummempaa kalenteriin laitettu niin tervetuloa Keskiaikaisille saaristolaismarkkinoille!

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2014/08/markkinaterveiset/

Hämeen keskiaikamarkkinat 2014

Hämeen keskiaikamarkkinat 2014

Tuskin on viime viikonlopun festeistä toivuttu kun matka jatkuu kohti Hämeenlinnaa. Tallipihalta olisi voinut melkein ottaa kimppakyydin koska samalle suuntaa ovat menossa myös Isaran ja Räikän musikantit.

Heidän lisäkseen markkinoilla ääntä tänä vuonna pitävät ainakin Värttinä, Obscurus Orbis, Ancient Bear Cult, Härkätien Leikarit, Armas Jatuli ja Rower.

Tämän vuoden markkinateemana on ruoka ja juoma (ei niistä ole kyllä ennenkään puutetta ollut) joten viikonlopun päätteeksi taatusti on tälläkin kertaa maha täynnä ja kukkaro tyhjä. Ohjelmassa lisäksi Rohanin turnajaiset ja Faravidin sudet sekä muita sotavempeleitä, keskiaikaista italialaista teatteria, mystiikkaa, miekannielentää, vatsastapuhuntaa, ja sen sellaista enemmän kun yhdellä hengenvedolla ehtii luetella.

Greenrose Faire esiintyy Hämeen keskiaikamarkkinoilla armon vuonna 2014 seuraavalti:

  • perjantaina Säädyttömien yössä noin klo 21
  • lauantaina päälavalla klo 17 ja vielä pimeän koitettua iltapidoissa (liput tästä)
  • sunnuntaina päälavalla klo 14

Nähdään!

Iltapidot

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2014/08/hameen-keskiaikamarkkinat-2014/

Medieval Folk Fest Tallipihalla 9.8.2014

Kiitokset Kouvo La Arctopoliksen hienoille ihmisille, nyt on hetki aikaa huilia ennen kuin markkinat taas jatkuvat ensi viikonloppuna Tampereella.

folkfest-logo14

Tallipihan idyllissä kajahtaa koko perheen ilmaistapahtuma Medieval Folk Fest kolmatta kertaa, ja voimme vaatimattomasti ilmoittaa että pikku festivaalimme on nyt isompi ja kansainvälisempi kuin koskaan. Musikantteja tulee paikalle ihan Turkua ja Ranskaa myöten. Pihan kojuihin ja telttoihin olemme saaneet houkuteltua kauppiaita ja kauppiattaria pitkin Suomea. Torilta löytyy niin kenkää, korua, keramiikkaa, kankaita kuin keskiaikaisia taisteluvälineitä. Osa myyjistä jää Tampereen humuun vielä sunnuntaiksi.

Tapahtuma kestää 12-16 ja esitykset alkavat tasatunnein.

Lisää tietoa ja esiintyjäesittelyt tapahtuman omilta sivuilta.

Tervetuloa!

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2014/08/medieval-folk-fest-tallipihalla-9-8/

Kouvo La Arctopolis

Ensi viikonloppuna markkinakansa kerääntyy Kouvolaan, tuonne metsien ruhtinaan, suuriherra Otso Mesikämmenen nimikkopaikkakunnalle. Siellä pidetään Kouvo La Arctopolis -nimellä kulkeva keskiaikatapahtuma markkinoineen, turnajaisineen ja muusikkoineen.

Ulkomaisia bardeja paikalla edustavat saksalainen The Sandsacks ja italialainen Barbarian Pipe Band. Lisäksi lauantai-iltana vähän tuimempaa pillipiiparointia tarjoavat Finntroll ja Kivimetsän Druidi.

Greenrose Faire soittaa sekä lauantaina että sunnuntaina Rykmentinpuiston lavalla klo 15 ja 20, ja voisipa veikata että rämpyttelemme taas pitkin päivää myös omalla kojullamme. Siellä nähdään!

10154347_452865474847357_2027092312_n

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2014/07/kouvo-la-arctopolis/

Wanhan musiikin ilta Laikunlavalla 29.7.

Wanhan musiikin ilta

Tampereen kaupungin järjestämässä puistokonserttisarjassa on tiistaina 29.7. vuorossa “Wanhan musiikin ilta”, jonka aloittelee mainio tamperelainen vanhan musiikin yhtye Muskotti sekä Saltatores Tavastensesin “aatelisen arvokas ja iloinen” tanssiseurue.

Seitsemältä kajahtaa Greenrose Fairen ensimmäinen kappale “The Storm”. (Aikanaan jouduimme lopettamaan Raindrops-nimisen laulelman esittämisen ulkoilmakeikoilla kun sen aikana aina alkoi sataa, saa nähdä miten luonto komppaa tämänkertaista aloituskappalettamme).

Puistokonsertti: Wanhan musiikin ilta. Laikunlava, Tampere 29.8.2014

18:00 Muskotti ja Saltatores Tavastenses
19:00 Greenrose Faire

Ilmainen. Tervetuloa!

Kiitos kaikille! Sää oli mitä hienoin, Muskotti oli hieno vihdoin nähdä livenä, ja yleisökin runsas ja pirskahteleva.

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2014/07/wanhan-musiikin-ilta-laikunkavalla-29-7/

Far Away video

Muutama viikko sitten harjoituksista palaillessa juteltiin että voisipa laittaa jostain kappaleesta nopean videon jossa levyn kansikuvan päällä vaan kulkee kappaleen tekstit. Kotimatkan aikana suunnitelma kehittyi niin että tekstejä ei tuoteta laskentokoneella vaan sanat pitää kirjoittaa käsin sulkakynällä, eikä kappaleeksi oteta mitään kolmen minuutin renkutusta vaan luonnollisestikin levyn pisin kappale Far Away. Ja kun tässä teoksessa on ne minuutin mittaiset soolot, niin niiden aikana voisi vaikka vähän piirrellä paperin reunaan.

Luonnoksia.  Onneksi lopullista tuotosta varten löytyi piirtämistaitoisempi artisti.

Ensimmäisiä kokeiluja. Onneksi lopullista tuotosta varten löytyi piirtämistaitoisempi artisti.

Kynttilöiden esivalutus sujui parhaiten vetoisessa ulkoilmassa.

Sisällä ei ollut riittävän vetoisaa, joten kynttilät piti esivaluttaa ulkosalla.


Piirtelyhommiin oli helppo houkutella levyjen kannetkin piirtänyt Veli Nyström, joka tosin ei ollut ennen piirtänyt mustekynällä mutta arveli että voihan sitä aina kokeilla. Sitten vaan piti sopia kuvauspäivä ja haalia kaikki tarvikkeet (sulkakynä ja siihen asiallinen kärki ja mustetta ja paita jossa on kuvaan asti yltävät hihat ja merirosvosormukset ja sitten vielä kaikenlaista oheistarviketta näkymään kuvan reunoilla).

Kuvaus hoidettiin viime torstaina jämäkkään tahtiin, koska koko tarina piti ehtiä kuvata ennen kuin huolella esivaluteltu kynttilä paloi loppuun asti. Allekirjoittanut tekstasi ja Veli piirsi, ja vaihdoissa koitettiin vaan saada paperi pysymään paikoillaan ja sormukset osumaan aina samoihin sormiin. Hetken kaavailtiin että Tomi olisi voinut pöytää heiluttelemalla simuloida merenkäyntiä, mutta haastetta oli riittävästi jo muutenkin kun piirrot piti saada onnistumaan kerralla. Välillä keskusteltiin siitä mikä päähenkilön motivaatio tässä kohtauksessa on, ja piirtäisikö se ne 50 merimiestä yhteen vai kahteen riviin.

Filmaus onnistui ilman vaikeuksia, ja sitten tarvikin enää saksia vajaa kahden tunnin nauha seitsemään ja puoleen minuuttiin, ja lopputuloksesta voikin nautiskella. Kiitokset Velille sekä käsien maskeerauksen hoitaneelle Lauralle.

-Niilo

Patinaa käsiin ennen kuvausta.

Patinaa käsiin ennen kuvausta.

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2014/05/far-away-video/

Kesä 2014

Kelpo keikkavankkuri saa taas kyytiä kesällä. Matkasuunnitelmassa on taas sen verran ihan uusia paikkoja että niitä sai kartalta etsiskellä tovin tai toisenkin. Tai tiedä häntä vaikka olisi vikaa kartassakin, kun tuo Olaus ei pyynnöistä huolimatta merkinnyt siihen ihan joka tienhaaraa ja kauppalaa…

Kiertue 2014

Ohjelmassa on:

Lauantai 14.6. Kotka ja nasevasti nimetty kapakka Kapakka. Kotkassa on muutaman kerran käytykin mutta aina talvisaikaan, joten nyt kelpaa syödä possoa ilman että näpit jäätyy.

Sunnuntai 15.6. Pyhtää, Kesä-Heikin keskiaikamarkkinat Pyhän Henrikin kirkon kupeessa.

Tiistai 29.7. Tampere, Laikunlava. Wanhan musiikin ilta, jossa esiintymässä myös tamperelainen Muskotti sekä Saltatores Tavastenses -tanssiryhmä.

2.-3.8. Kouvola, Kouvo La Arctopolis. Verlan keskiaikamarkkinat ovat siirtyneet Kouvolan kasarminmäelle ja nimikin muuttunut entistä fiinimmäksi. Markkinameininkiä terästää Finntrollin ja Kivimetsän Druidin vähän ankarampi pillipiiparointi.

Lauantai 9.8. Tampere, Tallipiha. Itse järjestämämme pikkumarkkinat kulkevat nimellä Medieval Folk Fest, ja sinne meitä viihdyttää myöskin Isara yllätyskokoonpanossa sekä Räikkä Turust päin.

15.-17.8. Hämeenlinna, Hämeen keskiaikamarkkinat panostaa tänä vuonna ruokaan ja juomaan. Sopii meille! Ja viimeisimmän tiedon mukaan lauantain iltajuhlassa meitä ennen lavalla on Värttinä!

13.9. Kemiö, Keskiaikaiset saaristolaismarkkinat. Hämmästy silmänkääntäjiä, sotaisia viikinkejä ja ritareita hevosineen!

Nähdään tiellä!

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2014/05/kesa-2014/

Studiopäiväkirja, päivä 1

Rumpujen äänitys neljään ensimmäiseen kappaleeseen. Headline studiolla

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2014/04/studiopaivakirja-paiva-1/

Muistoja Yo-talon keikalta

Helmikuussa oli hieno ilta Yo-talolla Sorrowheartsin ja fakiiri Tapanaisen kanssa. Tässä pieni palanen tuosta illasta niille jotka eivät päässeet paikalle:

Permanent link to this article: http://greenrosefaire.com/2014/03/muistoja-yo-talon-keikalta/

Load more