Mieli kevenee Tallipihalla sunnuntaina14.6.

Tamperelaiset mielenterveysjärjestöt järjestävät seitsemättä kertaa Mielenkevennystä Tallipihalla –kesätapahtuman sunnuntaina 14.6.2009 klo 12-16. Myös tänä vuonna koko perheen pääsymaksuttoman tapahtuman runkona on Hyvän Mielen Esiintyjä –kilpailu. Tänä vuonna mukana on bändejä, tanssia, laulua ja teatterintekijöitä, jotka ilmoittautuivat kisaan avoimen haun kautta. Yleisö äänestää voittajan, ja äänestäneiden kesken arvotaan myös mukavia yllätyksiä.

Tapahtuman juontaa mm. tv:stä tuttu näyttelijä Teemu Lehtilä. Päivän aikana Tallipihan omien putiikkien ja eläinten lisäksi on myös mm. askartelua ja kasvomaalausta lapsille. Tallissa on mahdollisuus tutustua kokemusasiantuntijoiden lyhytelokuviin Äänien kuuleminen ja Puita ja ihmisiä sekä En valinnut tätä sairautta – kirjaan. Tapahtumassa esiintyy myös aina yhtä mainio Jahnukaiset– yhtye. Maakellarissa puolestaan on esillä Karoliina Karjalaisen keramiikkanäyttely. Töiden aiheet nousevat aikuistumisesta, joka uhkaa mielikuvitusmaailmaa. Lisäksi palvelevat tietysti kaikki Tallipihan kahvilat ja putiikit.

Share:

Jätä viesti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

© 2007-2025 Greenrose Faire