Come close and stare into the flames and everything will be right
Yhtyeen heleä-ääninen keulakuva. Musiikin ammattilaisena ja laulunopettajanakin toimivalla Sallalla on kokemusta laulun saralla sooloista, stemmoista, lauluyhtyeistä, kantrista, rockista ja popista ja vaikka mistä. Hän on vastannut laulusta kaikilla yhtyeen täyspitkillä levyillä ja pikkuhiljaa lisännyt panostaan myös sanoitus- ja sävellystalkoissa. Äänellään hän herättää laulujen tarinat henkiin ja kiitää lavalla hihat ja helmat hulmuten!
Triviaa:
Life is so strange and full of miracles, you never know what tomorrow will hold
Viulun virtuoosimainen taitaja. Takana on klassinen koulus viulun soitosta ja bänditoimintaa folkista rokkiin. Hoituupa viulun soiton lisäksi myös musiikkiterapia. Hanna on ollut mukana joukkiossa kolmannelta levyltä lähtien, mutta bändin jäsenet olivat jo entuudestaan tuttuja. Hannan hypnoottista viulunsoittoa ja villejä sooloja uppoutuu kuuntelemaan keikoilla takuuvarmasti.
Tiesitkö tämän:
Raise a pint or maybe two and sing along with me
Bändin monitoimimies ja toinen perustajajäsen. Hän hallitsee eri musiikkityylien soiton kovasta rokista irlantilaisiin sävelkulkuihin ja basistitaustastaan huolimatta soittaa levyillä vähintään toistakymmentä eri soitinta. Keikkasoittimeksi on valikoitunut irlantilainen busuki, jolla hoituvat kompit, melodiat sekä harmoniat. Sävellys- ja sanoituskontribuutioiden lisäksi Niilo äänittää ja miksaa, ja hänen kotistudionsa hämärissä pitkälti ratkeaa se, miltä yhtye kuulostaa levyllä.
Nippelitietoutta:
We’ll build the biggest fire this world has ever known, tonight we’re leaving no one to face the night alone
Valkoisten ja mustien koskettimien valtiatar. Tältä orkesterin uudelta jäseneltä löytyy musiikillista taustaa kansanmusiikista viikinkiheviin. Meiju pirskottelee koskettimistaan taianomaisia äänimaisemia ja vikkeliä tilutuksia. Hänet on todistettavasti nähty lavalla myös kanteleen kera, joten aika näyttää ilmestyykö tämä perinnesoitin myös Greenrose Fairen instrumenttivalikoimaan.
Triviaa:
Raise your hands up in the sky and remember you’re alive
Pikkutarkka bassotaiteilija ja aikajärjestyksessä bändin uusin jäsen. Mikko on soittanut vuosien varrella monenmoista rokkia pääasiassa bassolla, mutta vieraita eivät ole myöskään kitara, koskettimet tai sähköviulu. Hän pursuaa sovitusideoita ja loihtii kappaleisiin vakaan pohjan erikoisviritteisellä bassollaan.
Satunnaisia faktoja:
Stars and the pale moonlight keep us safe through the night
Greenrose Fairen perustaja ja bändin sielu. Musiikkitaustaa löytyy kajaalibändeistä lähtien kunnes veri veti miehen folkrockin pariin. Tomilla on orkesterissa pääasiallinen sävellysvastuu ja hän poimii ilmasta kerta toisensa jälkeen ”kaikkien aikojen parhaan kappaleen”. Keikoilla hän luo musiikin taustalle äänimaailman jossa on kuultavissa ukkosenkumua, sateen ropinaa ja reipasta jalat nostattavaa komppausta.
Tätä et tiennyt:
There’s nothing ahead that we cannot get by ‘cos we together are strong
Väsymätön ääni-, valo- ja kameramies. Pauli on kulkenut karavaanin mukana pidempään kuin moni bändin jäsenistä ja miksannut melkein kaikki Greenrose Fairen keikat. Myös suurin osa bändin valokuvista ja musiikkivideoista on hänen kuvaamiaan. Tämän rauhallisuuden ja tehokkuuden perikuvan käsiin on hyvä uskoa bändin livesoundi ja Paulin voikin hyvällä syyllä laskea orkesterin seitsemänneksi jäseneksi.
Oho!: